Levytystä ja pitkiä lounaita!

DA LAT - MUI NE

Seikkailu Vietnamissa on ollut todella antoisaa ja paikka on vaihtunut suht tiheästi. Nyt oli aika laittaa uimashortsit ja bikinit pykälään ja ottaa hiukan rennommin. Resepti tähän oli selvä; Muinen kaupunki meren rannalla, yli 30 asteen lämpö ja uima-allas.

Jälleen kerran ylänköjen maisemat reitillä kohti rentoutumista olivat upeat ja niitä tuijotellessa viiden tunnin matka taittui leppoisasti. Suurin osa matkustajista oli matkalla suurempaan Phan Thietin kaupunkiin, joka sijaitsee Muinen vieressä. Maantieteellisesti paikka sijaitsee Phan Thietin sisällä, mutta on silti erillinen kaupunki. Muine on tunnettu merenelävistä, hiekkadyyneistä sekä kitesurfingista, eli leijalautailusta. Muuten paikka on suhteellisen pieni ja me mielimme sen ennemmin kyläksi kuin kaupungiksi. Otimmekin Muinen rentoudesta kaiken irti ja vietimme viisi päivää pääosin levytellen altaalla ja hyvän ruoan parissa läheisissä ravintoloissa.

Rantaloma olisi ehkä hieman väärä ilmaisu, sillä emme oikeasti olleet varsinaisella rannalla kertaakaan. Kävelimme kyllä merenrantaa pitkin, mutta suurimmaksi osaksi merenranta hotellimme lähellä oli täynnä kalastusvälineitä ja muuta roinaa. Aallot olivat myös suhteellisen korkeat ja tuuli Muinessa oli yllättävän kova koko vierailumme ajan. Se ei meitä tosin haitannut, sillä tuuli teki kuumuudesta siedettävän.



Uimassa kyllä kävimme joka päivä, nimittäin hotellimme altaalla :D Valitsimme majoituksemme Alyssa Cottagen sen perusteella, että siellä on suuri uima-allas ja siistit huoneet. Majoitus oli aika uusi, toki tehty edellisen majoituksen tiloihin, ja työntekijät olivat selkeästi uusia hommissaan. Emme saaneet missään kohtaa infoa Muinesta tai retkistä. Paikan "kokkina" toimi ihana vanha rouva, joka tarjoili Oonalle joka päivä kokonaisia pitaija-hedelmiä, hänelle täydet pisteet asiakaspalvelusta.

Alyssa Cottagen vieressä sijaitsi kiva ravintola nimeltään Chez Oanh Cafe, sekä suuri food court, jossa oli yli 10 erilaista pientä kojua, joiden ruokia tilattiin numeroituun pöytään. Valikoima oli todella laaja, paikallista, italialaista, intialaista ym. Vietimme laiskaa rennottelulomaa, joten söimme joka päivä lounaan Chez Oanh Cafe:ssa ja illallisen Dong Vui Food Courtissa. Molemmissa ruoat olivat joka kerta todella laadukkaita, mutta silti edullisia. Kertaakaan laskumme loppusumma ei ollut edes kymmentä euroa. 




Löhöilyä toki kompensoi pieni kierros vanhan Jeepin kyydissä, joka muuten oli mitä ilmeisemmin amerikkalaisten sodan aikaista perintöä. Kävimme Fairy Stream -joella, jota reunustivat erisävyiset korkeat hiekkadyynit ja kalliot sekä juoma- & ruokakojut. Joki oli virtaava mutta hyvin matala, ja sitä pitkin pystyi kävelemään. Yläjuoksulla oli pieni vesiputous. Tämän jälkeen kävimme kalastajakylässä, joka käytännössä tarkoittaa rannasta silmän kantamattomiin kelluvia kalastusveneitä ja altaita. Ensimmäinen laatuaan tällä reissulla, ja itseasiassa aika ällistyttävän näköinen, mutta paikallisten elinkeinona varmasti hyvin raakaa ja kilpailtua touhua! Tai mistä sitä tietää, vaikka tämä voittoa tavoitteleva ja mahdollisesti tuottava viritelmä olisi kokonaisuudessaan valtion omistuksessa...





Aasialaisittain toteutettuun Jeeppi-safariin kuului vielä kaksi isohkoa hiekkadyynikokonaisuutta, White Sand Dunes ja Red Sand Dunes. Touhun teki oudoksi se, että kuljettaja jätti meidät molemmissa paikoissa alueen laidalle ja tarjosi näistä ensin mainitussa kallista mönkijäajelua. Oletusarvo nimittäin oli, että Jeeppi veisi meitä ympäri dyynejä ja juuri sen takia olimme tulleet tänne kyseisellä kulkimella. Menimme kuitenkin kävellen ja kuvittelimme vaeltaneemme siellä viikon ilman ravintoa.. Hauskaa oli ja pieni aavikko Vietnamin sydämessä tarjosi ihan hienon kokemuksen. Lisäksi Red Sand Dunesilla pääsi laskemaan dyyneiltä alas kotikutoisella liukurilla, mutta uskallamme väittää, ettei siellä nyt hirveän montaa spottia ole, missä lasku kestäisi yli puoli minuuttia. Kaikesta huolimatta ehdottomasti mukava päivä, ja sopii jotenkin varsinkin rinkka selässä reissaaville pariskunnille rennon laiskottelun vastapainoksi Muinessa.




Tiivistetysti, Muine on pieni ja rennon ilmapiirin omaava paikka, joka tuntuu olevan varsinkin venäläisten suosiossa. Mahtava paikka loikoilla altaalla, nauttia auringosta ja kylmistä juomista sekä halvasta ravintolasafkasta. Aktiiviselle sähkösaappaalle tekemistä ja nähtävää on verrattain vähän, mutta siinäkin tapauksessa Muinessa on hyvä ladata akut ja jatkaa matkaa!

Hintoja:
- Bussimatka Da Lat - Mui Ne 5,45 e
- Alyssa Cottage 21 e / yö
- Jeep-retki 20 e
- Sisäänpääsy Fairy Stream 0,60 e
- 2 x lounas + juomat Chez Oanh Cafe 6,60 e
- 2 x illallinen + juomat Dong Vui Food Court 7,70 e

O&J

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiljainen Hua Hin

Hieno ja loputtoman hektinen Tokio

Oh... Cali?