Four nights in Bangkok

Intian jälkeen edessä siintää noin neljän viikon setti Thaimaassa. Fiilikset ovat innokkaat - varsinkin, kun kiersimme aikaisemmin Balia samalla mentaliteetilla ja reissu meni kaikin puolin nappiin.

Meillä oli suora yölento Intiasta Thaimaan pääkaupunkiin Bangkokiin. Rinkka painoi väsymyksen myötä hiukan enemmän, koska lento oli perillä paikallista aikaa 5 aamulla. Yöunet lentokoneessa kun tuppaavat aina jäämään minimiin. 

Anyway, reittimme kulkee noin suurin piirtein Bangkokista eteläisen Thaimaan Krabille, ja välissä olisi tarkoitus pysähtyä mukavalta tuntuvissa mestoissa fiiliksen mukaan. Etukäteen katsottuna noin 70 miljoonan asukkaan Thaimaa näyttäisi pitävän sisällään paljon nähtävää ja koettavaa.

Thaimaa on suosittu kohde ulkomaalaisten keskuudessa, niin kuin moni varmasti tietää, ja täällä näkee turisteja vuoden jokaisena päivänä. Tällä hetkellä eletään lokakuuta, ja Thaimaassa on menossa low season. Käytännössä se tarkoittaa hiukan maltillisempaa turistimäärää ja kuuromaisia, paikoin rankkojakin sadekuuroja. Lämpötila asettuu 30 ja 35 asteen väliin.

INTIA - THAIMAA (BANGKOK)

Taksi Bangkokin lentokentältä guest houselle järjestyi helposti ja edullisesti jälleen Grabin avulla, mikä oli siinä väsymyksessä vähintäänkin mahtava juttu. Matkaa oli nimittäin useampi kilometri. Paikka sijaitsi reppureissaajistaan tunnetun Khao san roadin naapurissa, ja sijainti oli muutenkin loistava.



Perille päästiin 6-7 väliin aamulla. Sisäänkirjautumiseen oli aikaa monta tuntia, mutta saimme jättää rinkat majoituksen aulaan. Aulassa oli myös sohvia ja patjoja, joilla olisimme halutessamme voineet nukkua. Lähdimme kuitenkin suoraan 50 metrin päässä sijaitsevaan tavalliseen kauppaan ostamaan peruselintarvikkeita, mikä tuntui jopa vapauttavalta, koska Intiassa moiseen ei ollut mahdollisuutta. Vietimme kaupassa ja apteekissa varmaan tunnin.


Kahdeksan päivää Intiassa olivat sen verran intensiiviset, että päätimme jo lentokoneessa ottaa ajan Bangkokissa levon ja rentoutumisen kannalta. Nyt ei siis ollut tarve eikä kiire nähdä kaupungista ihan kaikkea.

Olimme sopineet aikaisemmin menevämme tapaamaan suomalaista tuttua, joka asuu Bangkokissa.. Hyppäsimme skytrainiin BTS National Stadium -pysäkiltä  ja poistuimme Phra Khanongissa. Alue näytti mieluisalle ja päädyimme kahville ihan aseman läheisyyteen. Saimme paljon hyviä vinkkejä matkailuun Thaimaassa. Mukavan kahvihetken jälkeen olimme valmiita maistamaan paikallista ruokaa. Suuntasimme tuttumme suosittelemaan katukeittiökonseptiin, josta löytyi monia ruokakojuja vieretysten.  Nuudelit ja riisit thaimaalaisittain, maistui!


Seuraavana päivänä lähdimme tutkimaan Bangkokin kuuluisia ostoskeskuksia. Suuntasimme aluksi Siamiin. Siellä sijaitsi monta erilaista ostoskeskusta täynnä ravintoloita ja kauppoja. Lopuksi löysimme MBK-Centerin. Krääsän ja rihkaman määrä monessa kerroksessa oli aivan tolkuton. Oli elektroniikkaa, vaatteita, kosmetiikkaa ja jopa huonekaluja. Ilmastointi ja edulliset hinnat tekivät tästä  oikein mielekkään paikan viettää päivä. Sekä siellä sijaitseva Food Island! Hyvät hinnat ja paljon erilaisia vaihtoehtoja.


Sadesään vuoksi päätimme viettää leffaillan ja suuntasimme jälleen MBK-Centeriin. Menimme katsomaan Jokerin, vahva suositus sille! Leffateatteri oli suuri ja penkit todella mukavat, mutta ilmastointi oli varmaan täysillä, eli meille tuli vähän kylmä. Sinne kannattaa siis varautua pitkillä vaatteilla :D


Bangkokissa vietimme aikamme rentoutuen, syöden hyvin ja nauttien kaupungin tarjoamista ylellisyyksistä, kuten leffateatterista ja toimivasta julkisesta liikenteestä sekä ravintoloista ja katuruoasta.


Bangkok Art and Culture Centre oli myös hienosti toteutettu kokonaisuus maalauksia ja taidetta. Sisäänpääsy oli muuten ilmainen.



Itse asiassa meidän piti käydä katsomassa muutamaa lähistöllä olevaa temppelialuetta, joista toisessa olisi ollut melkein 50 metriä korkea Buddha-patsas, mutta joku kaatoi saavista vettä kaupungin yllä ja idea oli hyvin nopeasti kuollut. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Liikkumiseen kannattaa käyttää edullista skytrainia ja Grab-taksia tai tavallista taksia. Tuk-tukit ovat kallista turistikamaa, eikä niiden kuskeilla välillä tuntunut olevan edes paikkojen sijainneista hajuakaan.


Hintoja:
- OYO Babo House 12,50 e / yö
- Skytrain lippu (n. 10 pysäkin matka) 1,50 e
- Grab-kyyti (n 6 km matka) 2,95 e
- Elokuvalippu 5,35 e
- MBK Food Island 2 ruokaa + 2 juomaa  4,45 e

O&J

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiljainen Hua Hin

Hieno ja loputtoman hektinen Tokio

Oh... Cali?