Maaginen Vang Vieng

LUAN PRABANG - VANG VIENG

Aika Luan Prabangissa meni hujauksessa ja aivan, paino sanalla aivan täyteen ahdetun minibussin kuljettaja nosti kytkintä kohti Vang Viengin pikkukaupunkia. Vaikka rinkkoja ja matkalaukkuja oli suurin piirtein kuljettajankin sylissä, kului noin viisi tuntia kohtuullisen sutjakasti. Täytyy tosin sanoa, että osasyy tähän oli varmasti henkeäsalpaavan upea reitti vuoriston halki. Välillä näkymä bussin ikkunasta kohti korkealla kurkottavia vehreitä vuoria ja kaukana alhaalla näkyviä solia teki reitistä helposti hienoimman, mitä olimme reissullamme aikaisemmin kulkeneet. Ja se oli siis tätä lähestulkoon koko matkan.


Vang Vieng oli aikanaan tunnettu bilekansasta, joka kellui erilaisilla viritelmillä kaupungin viereistä jokea pitkin ja pysähtyi pienissä pubeissa ja baareissa oluella. Sittemmin touhu on rauhoittunut, ilmeisesti erilaisten haavereiden johdosta. On paikka silti edelleen juhlijoiden suosiossa ja meininki on.. noh, voisiko sanoa aika vapaamielinen. Muutamissa paikoissa käteensä saa tavallisen menun lisäksi niin kutsutun Happy-menun. Ja sen enempää asiaan kantaa ottamatta, on tarjonta aika paljon laajempi kuin esimerkiksi Amsterdamissa ;) Muutamat paikalla olleet hipit olivat selvästikkin kääntyneet kyseisen menun puoleen.

Mestana Vang Vieng oli kyllä söpö, ja neljän tähden hotellimme reppureissaajalle hiukan pröystäilevä, mutta hinta oli linjassa matkaajien talouteen, joten miksikäs ei. Kaupunki on vuorten ympäröimä ja näkymä moneen suuntaan on todella kaunis. Paikan vieressä virtaavan joen varressa oli ravintoloita ja pubeja, joista pystyi näkemään joen lisäksi kauas vuoristoon. Kaduilla oli kymmeniä kärryjä, mistä sai mahtavia patonkeja, smoothieita ja vaikka mitä, jos rupesi lennosta huikomaan.



Meillä oli Vang Viengissä vain pari päivää aikaa ja käytimme ajan rennosti maisemista nauttien. Kävelimme koko pienen kaupungin läpi muutamaan otteeseen ja söimme näköalaravintoloissa.


Käväisimme myös joen toisella puolella sijaitsevassa pikku kylässä. Tarkoituksena oli käydä näköalapaikalla, luolilla sekä Blue Lagoonilla. Polku näille paikoille ei ollutkaan mikään suora ja helppo, vaan eksyimme useampaan kertaan olemattomalta polulta suoraan viidakkoon. Tunnin harhailun jälkeen päätimme palata tielle, sillä Laosissa polulta poistuminen on oikeasti vaarallista, sillä pommeja on edelleen maaperässä tuhansia. Toki löysimme yhden luolista, mutta todellisuudessa näky oli kalliolohkareen suojassa nököttävä pieni buddha patsas.



Päädyimme vuokraamaan buggyn, jolla pääsi hiukan kauemmaksi ja pois päällystetyiltä teiltä. Vang Viengin maisemat olivat vaan niin käsittämättömän upeat! Illalla kävimme vielä hotellimme jääkylmässä altaassa uimassa, mutta se piristi mukavasti kuuman päivän jälkeen.




Tiivistetysti, Vang Vieng sopii muillekin kuin juhlijoille. Kaunista luontoa riittää ihailtavaksi ja halutessaan voi osallistua erilaisille retkille, joissa pääsee esimerkiksi vesiputouksille. Myös kuumailmapalloretket olivat ilmeisesti suosittuja, sillä näimme molempina päivinä kyseisiä palloja kellumassa vuorten välissä. Pyörien vuokraaminen on myös suosittua, mutta mielestämme kaupunkiin on helppo tutustua myös jalan. Jos haluaa lähteä joen toiselle puolelle, kannattaa napata alleen skootteri.


Hintoja:
- Minivan Luang Prabang - Vang Vieng 10 e
- Serene Vang Vieng hotel 22 e / yö
- Täytetty patonki 1,10 e
- Buggy tunniksi 11 e

O&J

Kommentit

  1. Anonyymi2/10/2020

    Mekin kun Indonesiassa olimme, niin matkat taitoimme yleensä minibussilla. Nekin oli yleensä aina täyteen ahdettu. Ihania maisemia! Tuolla pitää itsekin joskus käydä. http://www.tilausajopitkanen.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiljainen Hua Hin

Hieno ja loputtoman hektinen Tokio

500 miles