Monks, Mekong & French vibes!

Meillä on menneinä ja tulevina viikkoina meneillään kuin sattumalta kierros vanhassa Ranskan Indokiinassa, joihin kuuluvista maista takana on siis jo Kambodza. 

Tällä kertaa maa vaihtui todella ahtaalla potkurikoneella ja final destination oli 7 miljoonan asukkaan Laos. Yleensä meillä on edes jotain, mihin odotuksemme seuraavasta kohteesta pohjautuu, mutta tällä kertaa tiesimme maasta oikeastaan vain vuoristoiset maisemat ja sademetsät, jotka buddhalaisuuden lisäksi hallitsevat Laosin tasavaltaa. Fiilikset olivat silti innokkaat, koska ensimmäistä kertaa saavuimme paikkaan, mistä emme olleet etukäteen kuulleet juuri mitään. Päätimme mennä 10 päivän ja kolmen kaupungin taktiikalla, joista ainakin ensimmäinen valinta meni nappiin!

KAMBODZA - LAOS (LUAN PRABANG)

Netissä oli peloteltu, että taksit ja muut kulkuneuvot olisivat Laosissa kalliita. Onneksi heti lentokentällä huomasimme, että ei ne kyydit olekaan niin kalliita, vaan kyyti kentältä hotellille maksoi meiltä kahdelta yhteensä 7 dollaria. Pian saavuimme jo majoitukseemme Duang Champa Boutique Guest houseen. Huone oli siisti ja tilava, ja hyvällä paineella toimiva kuuma suihku iso plussa! Se ei nimittäin ole ollut reissunpäällä mikään itsestäänselvyys. 

Luan Prabang itsessään oli idyllinen paikka. Paljon rentoja ja ihania ranskalaistyylisiä kahviloita vieretysten sekä iltaisin pääkadulla vilkkaat markkinat, jotka tarjoavat kulinaristille varmasti huikeita makuelämyksiä. Itsekin söimme rapeita patonkeja, leivoksia ja lisäksi kadulla notkuvista buffeteista pystyi latomaan lautasen kukkuralleen lähes ilmaiseksi! Myös paikallisten käsitöiden, kuten esimerkiksi puisten matkamuistojen ja laukkujen sekä erilaisten kankaiden kirjo oli verraten valtava.



Vanhoilla ranskalaistyyppisillä rakennuksilla reunustetut kadut ja useat todella upeat temppelit ovat edellä mainitun lisäksi varmasti se juttu, mikä tekee tästä Laosin suosituimman kohteen. Nytkin turisteja oli jonkun verran, mutta uskoaksemme paikka on vielä suurelle osalle tuntematon. Luan Prabang on muuten myös Unescon maailmanperintökohde ja varmasti ihan syystä, onhan paikka vielä ainakin alkuperäisen kaunis. Hymyileviä munkkeja vaeltaa aikaisin aamulla keräämässä kadulla almuja, ja kaupunki hengittää buddhalaisuutta. Tunnelma oli rento, maisemat ja lähellä virtaavan Mekong joen henkäys rauhoittivat niin, että neljä päivää kului hetkessä ja toiset neljä olisi ollut enemmän kuin jees!



Vierailimme Royal Palacella sekä sen yhteydessä olevissa museoissa, joissa oli esillä esimerkiksi upeita vanhoja kuninkaallisia autoja. Rakennusten sisällä ei saanut kuvata, joten kunnioitimme tätä sääntöä. Palatsin alueella on myös näyttävä temppeli, jossa säilytetään erittäin pyhää Buddha-patsasta, jonka mukaan kaupunki on nimetty.



Pääkatua eteenpäin tarpoessa tulee vastaan monta temppeliä. Kävimme useammassa niistä ja sisäänpääsymaksua ei ollut. Ainoastaan suurin temppeli Wat Xieng Thong peri pienen parin euron pääsymaksun. Temppeleissä voi toki lahjoittaa pieniä summia, jotka menevät hyvään tarkoitukseen... ja hyvän karman leveli nousee.



Meidän hostellilta sai buukattua halvalla retkiä, ja valitsimme veneretken, joka kulki pitkin Mekongia. Retki alkoi aikaisin aamulla, kun meidät ahdettiin 10 muun ihmisen kanssa samaan tuktukin tyyliseen kulkupeliin. Onneksi joenvarsi saavutettiin nopeasti ja siirryimme pitkään veneeseen. Kaikille ei riittänyt istumapaikkoja, ja uusi ystävämme Harry joutui istumaan lasten puisessa tuolissa, kun muut istuivat mukavilla istuimilla. Oona yritti vaihtaa Harryn kanssa paikkaa, mutta Harryn mielestä se ei tullut kuuloonkaan. Harry oli siis huikean positiivinen kaveri Japanista! Veneestä oli ihana katsella Laosin upeita maisemia. Bongasimme myös villin norsulauman vastakkaisella rannalla.



Vene pysähtyi Whiskey Village nimisessä kylässä. Kylä oli pieni ja oikein suloinen, täynnä turisteja ihmetteleviä lapsia. Varsinkin Joonan pituus huvitti näitä pieniä kyläläisiä. Tarjolla olisi ollut sitä kuuluisaa paikallista viskiä Lao Laoa. Osassa pulloissa oli lisämakua tuomassa esimerkiksi käärmeitä. Myös kauniita silkkihuiveja oli myynnissä useammassa paikassa, ja osa ryhmästämme osti näitä huiveja kotiin vietäväksi.





Seuraavaksi veneemme lipui retken pääkohteeseen Tham Ting Cavelle. Parin euron lipulla pääsi vierailemaan kahdessa luolassa, joista molemmat oli täynnä erikokoisia Buddha-patsaita. Ylempi luola oli suuri ja pimeä, sekä siellä oli kiveen hakattu lohikäärme. Harmiksi paikan historiasta ei ollut hirveästi infoa tarjolla. Luolien läheisyydessä oli paljon lapsia, jotka yrittävät myydä vierailijoille esimerkiksi kiinni ottamiaan lintuja, jotta turisti voi sen sitten päästää vapaaksi. Seurasimme tällaista tilannetta, mutta eihän lintuparka enää osannut lentää, pienessä häkissä viettämänsä ajan jälkeen. Luultavasti lintuja myynyt tyttö hetken päästä käy nappaamassa saman linnun uudestaan ja rumba jatkuu.



Retken jälkeen löysimme ihanan Libanolilaista sekä Kreikkalaista ruokaa tarjoilevan ravintolan, arvosanaksi täysi kymppi!


Illalla kävimme Utopia- nimisessä baarissa tapaamassa japanilaista Harrya ja toista uutta kaveriamme Collinsia, joka asuu Britanniassa. Utopiassa oli puutarhaan sijoitettuja pöytiä kauniissa valaistuksessa sekä terassi joelle, jossa oli mukavan näköisiä säkkituoleja. Paikka oli oikein viihtyisä ja hyvällä maulla sisustettu. Uskoltauduimme maistamaan Lao Laoa, eikä välttämättä toista kertaa tee mieli. Suositus Utopialle, ja muuten siellä järjestetään myös päiväsaikaan joogatunteja.

Tiivistetysti Luan Prabang yllätti meidät positiivisesti. Ehkä juuri siksi, että emme oikein osanneet odottaa paikalta mitään, koska tietämyksemme Laosia kohtaan oli niin pieni. Nopeasti pääsimme Laosin rentoon menoon mukaan, vaikkakin myöskään Laosin lähihistoria ei ole kauneimmasta päästä. Laos on nimittäin maailman pommitetuin maa, ja täällä on edelleen arviolta tuhansia tonneja räjähteitä piilossa ja niiden räjähdyksiin kuolee edelleen vuosittain paljon ihmisiä. Silti Laos nousi nopeasti yhdeksi kivoimmista kohteista, joissa olemme vierailleet. Lisäksi aikaisemmin mainitut kaverit, joihin tutustuimme olivat mahtavia persoonia.. jopa niin mahtavia, että hyvin todennäköisesti vierailu heidän maassaan ja kultturissaan on väistämättä edessä.


Hintoja:
- Laosin viisumi lentokentällä 32,70 e
- Duang Champa Boutique Guesthouse 15 e / yö
- Lippu Royal Palace + museot 3,30 e
- Veneretki + sisäänpääsy luolille 12,25 e
- Buffet ruokailu Night Marketilla 1,70 e
- 60 min jalkahieronta 5,50 e

O&J

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiljainen Hua Hin

Hieno ja loputtoman hektinen Tokio

500 miles